Aineeton kulttuuriperintö / Pohtii / SOLMU

Merkityksellinen maisema

Näkökulmia maisemaan

(Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ilman väliotsikoita Perinnemaisema-yhdistyksen vuosijulkaisussa Ketonoidanlukko: Perinnemaisemat 100-vuotta. Lokakuu 2017)

Maisemasta voi tulla merkityksellinen usealla eri tavalla. Kun ihminen kasvaa ja kiintyy ympäröivään maisemaan, siitä tulee tulee osa hänen omaa tarinaansa ja häntä itseään. Maisema on elettyä ja koettua, sekoitus havaintoja, kokemuksia, tunteita ja tulkintaa.

Maisemat nousevat kollektiivisiksi symboleiksi taiteilijoiden ja kirjailijoiden kuvausten tai niiden tulkintojen kautta. Maisema saattaa erottua myös muusta ympäristöstä historiallisten tapahtumien seurauksena ja jäädä näin osaksi jatkuvia aatteellisia ja poliittisia merkityksiä. Monien mielestä suomalaisin maisema on kesäinen rantakoivujen kehystämä järvi, jonka selällä häämöttävät mäntyjen peittämät saaret. Suomi ei ole ainoa tuhansien saarien maa maailmassa, eikä Suomesta tullut tuhansien järvien maa jääkauden seurauksena, vaan järvimaisema kiteytyi osaksi kansallismielistä kuvastoa 1800-luvulla (Bonsdorff 2005, 45).

Kulttuurintutkijalle käsitteet “luonto” ja “maisema” ovat  moniselitteisiä. Maisema toimii liimana tärkeinä pidettyjen paikkojen välillä (Anttonen 2014, 75). Maisemaan kiinnitetty huomio toimii välineenä, jolla ilmaistaan merkityksiä ja arvoja. Maisemaa ei voida ajatella ilman sen katsojaa (Lukkarinen & Waenerberg 2004, 15). Luonto on ympäristön ekologinen ulottuvuus, jonka voi myös nähdä osana maisemaa. Maisemat itsessään eivät ole koskaan luonnollisia, vaan ne tehdään luonnollisiksi perinteeseen, uskontoon, historiaan, ideologiaan tai tieteeseen ankkuroituvin käsittein (Anttonen 2014, 76). Historiantutkijat ovat liittäneet maisematutkimukseen käsitteet nationalismi ja kansallisvaltio, jotka heijastuvat maiseman poliittisten merkitysten erittelyissä. Tarkastelen lyhyesti 1800-1900 lukujen vaihteen suomalaiseen maisemaan liitettyjä arvoja ja merkityksiä kansanrunoudentutkimuksen, taiteen ja taiteen tulkintojen kautta.

Perinnemaiseman synty

Sata vuotta sitten perinnemaisema oli tuntematon käsite. Elias Lönnrotin suullisen runoperinteen pohjalta luoma Kalevala (1828-1849) synnytti osaksi suomalaisuuden identiteettiä mielenmaiseman, jonne sijoittuu kansakunnan sankarillinen muinaiskulttuuri ja -maisema, aika, jolloin pyörää ei ole vielä keksitty. Reki vieri ja rahisi kesät talvet läpi koskemattomien erämaiden Kalevalan kankahille ja Pohjolaan, jossa Seppä Ilmarinen sai tehtäväkseen kyntää kyisen alkupellon. Suomi oli tuolloin jo kesytetty: metsien kaskeaminen ja soiden kuivattaminen pelloiksi ja laidunmaiksi olivat muokanneet erämaata nopeaan tahtiin kulttuurimaisemaksi. Rakennushirsiä tuotiin Karjalan laulumailta, sillä kaskeamisen jäljiltä järeästä puusta oli pulaa. Hakamaat, niityt ja avoimet pihapiirit olivat sitä arkista maisemaa, jossa ihmisen toimeliaisuudesta syntynyt luonnon monimuotoisuus kukoisti kadotakseen kaupungistumisen myötä takaisin metsänpeittoon – josta se raivattiin myöhemmin esiin vaalittuna perinnemaisemana.

Kohti kansallismaisemaa

Kansanrunouden tutkijat keskittyivät tieteen historiansa ensimmäiset sata vuotta kansakunnan rakentamiseen keräämällä ja analysoimalla suomalaisten ja karjalaisten suullista perinnettä. Tutkijoiden tehtävänä oli luoda kuva muinaisesta ja autenttisesta suomensuomalaisesta kansankulttuurista. Suullinen perinne sai tuolloin suuren merkityksen, koska kirjallisia lähteitä oli vähän. Suomalaisen menneisyyden rekonstruoiminen ei tosin ollut helppoa, koska arvokkaimmat runot, loitsut ja sadut piti kerätä köyhiltä torppareilta ja maaorjilta tiettömien taipaleiden ja erämaiden takaa ulkomailta – eikä talonpojilta, jotka olivat silloisen kulttuuri-ihanteen arvokkaimpia perinteen lähteitä. Keruutyötä tehtiin alueilla, jotka eivät ole koskaan kuuluneet Ruotsille tai Suomen Suuriruhtinaskuntaan tai ovat kuuluneet Ruotsille vain hetken (Inkeri), mutta jotka silloisen käsityksen mukaan olivat sivistyksen ja vieraiden vaikutteiden ulottumattomissa säilöneet muinaisen suomalaisuuden historiallista ydintä ja maisemaa. (Apo 1998: 92-95.)  Vuosisadan lopulla syntynyt aatesuunta, karelianismi, veti puoleensa tutkijoita ja taiteilijoita tutkimusmatkoille itään, Vienan Karjalaan ja aina Siperiaan asti etsimään suomalaisen kulttuurin alkukotia ja juuria.

Nationalismilla oli valtava merkitys suomalaisessa aate- ja arvomaailmassa aikana jolloin kansallista identiteettiä oltiin luomassa ja sen orastavaa ideaa haluttiin vahvistaa. Kansallisessa identiteettiprojektissa yhteisöllisyyden tunnetta luotiin muilla keinoin kuin varsinaisilla poliittisilla ideologioilla. Rakennusaineina toimivat erilaiset kuvat, symbolit ja rituaalit sekä yhteisölliset tavat ja perinteiset käytännöt. Muistomerkeillä ja merkkipäivillä, lipuilla ja vaakunoilla, kuvituksilla, taiteella ja runoudella on käytännössä ollut todennäköisesti paljon tärkeämpi rooli kansallisen samastumisen syntymisessä kuin poliittisilla opeilla. (Lukkarinen 2004, 35.) Kansanrunouden ja taiteen tutkijat rakensivat suomalaisuuden malleja ja käyttivät valtaa kulttuuristen ja kansallisten identiteettien määrittelyissä. Tässä 1800-luvun lopun poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä alkoi hahmottua myös kansallisen maiseman idea.

Erämaa ja katoava luonnonmaisema

Kun mielenkiinnon kohteena on suomalainen 1800-1900 -lukujen vaihteen taide, esiin nousee miltei aina kysymys maiseman kansallismielisyydestä. “Onko kultakauden taiteen maisema aina kansallismielinen” kysyy taidehistorioitsija Ville Lukkarinen (2004: 22). Myös suomalaisen kirjallisuuden sisältämä luonnonkuvaus on ymmärretty kansallis-isänmaallisiksi teoiksi silloinkin kun siihen ei ole sisältynyt mitään tarkoituksellista vertauskuvallisuutta. Kansallismielinen ajattelu on ollut niin voimakasta, että jopa taiteilijan kiinnostumattomuus Suomen luonnosta saattoi leimata hänet epäisänmaalliseksi (Konttinen 2001:279).

Järvimaisema dominoi ajan maisemamaalausta, jonka on tulkittu heijastavan taiteilijan kansallisromanttista ajattelua, jossa “puhtaat suomalaiset” asuivat sisämaassa järvien rannoilla (Bonsdorff 2005: 45). Koskemattoman villin luonnon kuvaukset, kuten Pekka Halosen maalaus “Erämaa” (1899), on liitetty taiteen tulkinnoissa “sankarilliseen isänmaan paatokseen”, pohjautuen yksinomaan tuon ajan sivistyneistön mielialoihin ja tuntoihin (Lukkarinen 2004:32).

Todennäköisesti aikalaiset eivät ole kokeneet erämaa-aiheisia maalauksia erityisen isänmaallisina jos niissä ei esiintynyt historialliseksi tai kalevalaiseksi miellettyjä elementtejä (Lukkarinen 2004: 32). Erämaa edusti köyhälle talonpojalle ja uudisraivaajalle lähinnä haastetta tai jopa uhkaa, taiteilijalle koskematonta luontoa ja katoavaa luonnonmaisemaa. Pekka Halonen on sanallistanut harvinaisella tavallaan teostaan “Tienraivaajia Karjalassa” (1900), jossa luonnontilaista erämaa-maisemaa ja kannasta raivataan miesten toimesta vesitieksi “venheilleen, ja muille, jotka heidän jälestään tulevat”. Halosen ilmaisun myötä maalausta on jälkeenpäin tulkittu “sivistyksen etenemisen” kuvauksena. (Lukkarinen 2004: 32.)

Useat taiteilijat, muun muassa Eero Järnefelt ja Pekka Halonen, vierailivat karelianismin innoittamina Kolilla, joka oli jo tuolloin yleisesti suosittu matkailukohde. Eero Järnefelt maalasi kymmeniä Koli-aiheisia tauluja. Niistä ehkä tunnetuin on “Syysmaisema Pielisjärveltä” (1899), koska teosta on pidetty suomalaisuuden, autonomian ja itsenäisyyden symbolina. Myös Akseli Gallen-Kallela tallensi jylhiä järvimaisemia, joista erilaisina painettuina versioina tutuksi tullut teos Palokärki (1892) edustaa yhtä tyypillisintä maisemanäkymää kansallisessa kuvastossamme: korkealta mäeltä avautuu katsojan silmien eteen erämainen järvimaisema.

Taiteilijat ovat olleet kirjallisten lähteiden valossa hyvin tietoisia ympäristön tilasta sekä maisemaa ja sen luontoa uhkaavista muutoksista. Akseli Gallen-Kallelan maalauspaikkoina tunnetut alueet Sisä-Suomessa ja Kuusamossa olivat niitä harvoja “yltäkylläisen metsän” alueina säilyneitä. “Missä vaan lienee ollut tilaisuutta muuttaa metsä rahaksi, on se säälimättä tapahtunut…” kirjoittaa Evon metsäopiston metsänhoidon lehtori  A. G. Blomqvist v. 1897. Sahateollisuuden nousun myötä jäljellä olevien erämaiden hyväksikäyttö kiihtyi 1860-1870 luvuilla. Kansallisromanttisiksi tulkituista koski-aiheisista maisemamaalauksistaan tunnetun taiteilija Victor Westerholmin tiedetään ikuistaneen koskia juuri ennen niiden valjastamista sahateollisuuden tarpeisiin. (Lukkarinen 2004: 73.) Eero Järnefeltin kaskenpolttoa kuvaava maalausta Raatajat rahanalaiset (1893) pidetään yhteiskunnallisesti kantaa ottavana teoksena, mutta se on myös kuvaus jylhän luonnontilaisen maiseman rajusta muutoksesta. Metsää kasketaan, erämaajärvi on peittynyt savuun…

Raatajat rahanalaiset

Eero Järnefelt 1893

Topeliaaninen kotimaisema

Maisemaa voi pohtia kansakunnan sijasta myös suhteessa kansalaisiin, maan asukkaisiin, jolloin huomataan, että symbolisesti merkittävät maisemat poikkeavat alueittain: pohjalaisille tärkein on lakeus, Pohjois-Karjalassa maiseman merkityksellisyys tiivistyy vaaroissa, saamelaisille tunturimaisemassa, kun taas rannikon suomenruotsalaisille tärkeimmät maiseman elementit ovat meri ja saaristo. Idea, jossa maisema kiinnittyy omiin henkilökohtaisiin juuriin, mutta samalla myös yhteisöllisiin merkityksiin, on hyvin topeliaaninen.

Asun vanhassa kansakoulussa, jonka vintillä on säilynyt oppilaiden signeeraamia Maamme kirjoja 50-luvulta. Maamme kirja (1875) on Sakari Topeliuksen alun perin ruotsiksi kirjoittama teos, jossa hän kuvailee Suomen Suuriruhtinaskunnan kansaa ja sen heimoja, historiaa, maakuntia, luontoa ja maisemaa tavoitteenaan sivistää kansaa ja opettaa isänmaallisuutta. Maamme kirjan maisema on “kukoistava viljelys”, jossa hongat ovat “kasvikunnan mahtavin ja maalauksellisin tuote”. Oppikirjoille oli kysyntää, koska Suomea kehitettiin määrätietoisesti kohti yhtenäisempää ja itsenäisempää taloudellista ja poliittista kokonaisuutta. Maamme-kirja yhdessä Topeliuksen varhaisemman oppikirjan, Luonnonkirjan (1860), kanssa tukivat yhtenäisen suomalaisuuden ideaa.

Teosten vaikutusta kansalliseen identiteettimme ja arvoihimme emme voi vähätellä, sillä yksin Maamme kirjaa on painettu lähes kolme miljoonaa kappaletta. Luonnonkirja on edelleen Suomen Kirjallisuuden Seuran painetuin ja myydyin teos. Topeliuksen pedagoginen oivallus kytkeä ihmiset omaan kotimaisemaansa ja samalla osaksi kansallismaiseman monimuotoisuutta, jonka alla lepää vakaa ja vahva yhteinen peruskallio, on ollut nerokas. Kansalliseen maisemaan kiinnittyneet arvot ja merkitykset ovat kannatelleet suomalaisuutta yli monien kriisien. Kansallismaisemasai virallisen vahvistuksen vuonna 1992, jolloin kansallisesti merkityksellisiksi maisemiksi valittiin 27 kohdetta eri puolilta Suomea. Toivottavasti monikulttuurisuus osana suomalaisuuden ideaa saa vielä vahvistusta, kuin myös luonnon monimuotoisuus osana kansallisia maisemia.

Tuula Nikulainen

Lähteet:

Anttonen, Veikko 2014: Kotona maisemassa. Mytologian spatiaalinen rakentuminen. Knuuttila, Seppo & Piela, Ulla (toim): Ympäristömytologia. SKS. Saarijärvi.

Apo, Satu 1998: Suomalaisuuden stigmatisoinnin traditio. – Pertti Alasuutari & Petri Ruuska (toim.), Elävänä Euroopassa. Muuttuva suomalainen identiteetti. Tampere.

von Bonsdorff, Pauline 2005: Eletty ja mielletty maisema. Halonen Tero & Aro Laura (toim): Suomalaisten symbolit. Jyväskylä.

Konttinen, Riitta, 2001: Sammon takojat. Nuoren Suomen taiteilijat ja suomalaisuuden kuvat. Helsinki.

Lukkarinen, Ville2004: Kansallisen maiseman vertauskuvallisuus ja ympäristön tila. Lukkarinen Ville & Waenerberg Anna (toim): Suomi-kuvasta mielenmaisemaan. Kansallismaisema 1800-1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa. SKS. Hämeenlinna.

Lukkarinen, Ville, Waenberg, Anna2004: Mielikuvia maisemasta. Lukkarinen Ville & Waenerberg Anna (toim): Suomi-kuvasta mielenmaisemaan. Kansallismaisema 1800-1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa. SKS. Hämeenlinna.

Topelius, Sakari1875: Maamme kirja. Lukukirja Suomen alimmille oppilaitoksille. Porvoo 1954.

Linkki artikkeliin Rituaalin maisema                                                                                           (Otso Kautto, Tuula Nikulainen ja Maija Butters)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s